Haluaisin palata sairaalaan.

Kävellä pitkiä käytäviä pitkin.

Ensin aulaan, sitten käytävää eteenpäin, vasemmalle,

suoraa, oikealle, eteenpäin, niin kauan että tulen radiukselle.

Sieltä kävelen portaat ylös. Käytävää eteenpäin.

Seuraan huoneiden numeroita ja kävelen eteenpäin

samalla kun käsidesi kuivuu käsiini.

Haluan avata huoneesi oven, etsiä sinua katseellani

ja ilahtua nähdessäni sinut.
Halata sinua ja ajatella miten pieni olet.

Sitten istut takaisin sänkyysi, ehkäpä jopa makaat.

Kerrot mitä sinulle on tehty ja mitä lääkäri sanoo.

Katselen kättäsi ja mietin miten urhea olit taas kun

kanyyli laitettiin, vaikka kätesi on aivan mustelmilla.

Kerron päivästäni ja kyselet kuulumisia. Olen luultavasti

väsynyt ja nälkäinen. Annan sinulle tuliaiset

päivän lehden ja karkkia, samalla kun syön itse eväitäni.

Hetken aikaa me juttelisimme ja nauraisimme.

Sitten ehdottaisit, että menisimme tupakalle.

Pistät sairaalatakin päälle ja lähdemme liikkeelle.

Nyt ei ole tippalaitetta mukana, joten voimme

mennä rauhassa.

Parvekkeella sytytät tupakan ja minä katselen ulos. Seuraan

kuinka savu leijailee ilmassa. Mietin kuinka

rauhallista sairaalassa on. Seison vieressäsi ja sinun tupakan

tuoksu täyttää keuhkoni. Pohdin mikset ole lopettanut.

Sisällä olohuoneessa kerrot huonekaveristasi ja minä

kommentoin tuttuun tapaan jotain tyhmää.

Sitten me puhumme häistä ja puvustani. Molemmille

tulee vähän surullinen olo.

Lopulta minun pitää lähteä, saatan sinut huoneeseen

ja lupaan soitella ja tulla pian käymään.

Jäät sängylle lepäilemään.

Kävelen itkua pidätellen käytäviä, portaita, käytäviä

eteenpäin. Ulos, ulos ulos äkkiä sairaalasta.

Pihalla purskahdan itkuun ja mietin miten vähän

aikaa sinulla vielä on. Mietin miten iltasi sujuu

siellä osastolla. Millaista siellä ihan oikeasti on.

Menen bussipysäkille ja pyyhin kyyneleet.

Hyppään bussiin ja keräilen itseäni. Matkalla

soitan siskolle ja kerron kuulumiset.

Voi kumpa tämä voisi olla totta,

edes vielä kerran.

Äiti minulla on ikävä sinua.