Pohdiskelin tässä tänään miten paljon ihmiset salaavat asioita toisiltaa. Onko syynä se, että luulee tulevansa tuomituksi jostain mitä tekee? Saako oma epävarmuus luulemaan, että tietää mitä toinen aikoo sanoa?

Miksi ylipäätään me ihmiset luulemme tietävämme miten toinen reagoi? Me perustamme käyttäytymisemme oletuksille ja nämä oletukset perustuvat aiempiin kokemuksiin. Mutta onko näin ollen minkäänlainen muutos mahdollista? Koska jos aina oletamme toisen toimivan tietyllä kaavalla, emmekö silloin tapa muutoksen mahdollisuuden?

Toisaalta vanhat oletukset ovat myös tarpeellisia. Emmehän me voi joka hetki pohtia miten johonkin asiaan reagoidaan. Esimerkiksi on hyvä, että tiedämme bussiin astuessamme, että bussikorttia pitää käyttää. Olisi vaivalloista joka ikinen kerta bussiin astuessa ottaa erikseen selvää miten pitää toimia. Mutta kuinka pätevää tämä on ihmissuhteissa?

Salailu voi toki olla myös pelkuruutta. Pelkäät toisen reagoivan niin kuin ehkä itsekkin asiasta ajattelet/ajattelisit, joten et halua kohdata sitä. Mutta toisaalta olisiko helpompi vain kohdata asia?

Totta kai kaikkea ei tarvitse kertoa kaikille. Eihän kukaan halua jakaa niitä syvimpiä tuntojaan kaikkien kanssa. Ja varsinkin nykyisen niin sosiaalisenmedian täyteisessä maailmassa tuntuisi joskus siltä, että salailua voitaisiin harrastaa enemmän. Kaikki ihmiset ei tunnu oikein harkitsevan mitä nettiin kirjoittavat.

Joo taitaa olla aika mennä keittämään vanilijateetä :--D